07 marraskuuta 2012

Pannukakkuja ja karpasia

Keskiviikkona 7.11.2012

Aamulla minut heratti pieni valkoinen koira ja vuoteenlaidan korkeudella hymyileva iloinen pieni naama. Nuppu oli aivan innoissaan, silla Nonno (isoisa Geoff) paistoi alakerrassa hanelle  "pancakes" eli lettuja.

Kahdeksan letun jalkeen han kehui hyvia lettuja ja kiitti niista. Sitten lahdimme aamukavelylle. Lampotila oli jo lahella 30 astetta. Karpaset alkoivat parveilla kimpussamme heti kotiovella, joten Helin kanssa laitoimme "suruharsot" kasvoillemme. Nuppu kieltaytyi ehdottomasti vaunun paalle asetettavasta suojaverkosta. Paluumatkan tein ennatysajassa lahes juosten, silla karpaset olivat Nupun kimpussa ja yritin tuoda hanet mahdollisimman pian suojaan.

Illalla tuli ukkosilma ja sade, jota on kauan odotettu! Iloitsimme siita, muuta sade loppui melkein samantien, eika maan pinta edes kastunut. Varmaankin ukkosilma teki Nupunkin levottomaksi, silla han ei tahtonut millaan menna nukkumaan. Lopulta han jai valvomaan sankyynsa kuunnellen suomalaisia lastenlauluja. Me kolme aikuista olimme aivan poikki oltuamme valppaina hanen kanssaan koko paivan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti